TERVETULOA SIVUILLENI! Syksyllä 2008 korttien ihmeellisen maailman löytänyt keski-ikäinen nainen ja pitihän sitä omat tuotokset tuoda myös esille. Korttien tekemisen ohella kierrän kirppiksiä, harrastan keräilyä omaksi iloksi ja puutarhanhoito sekä sukututkimus ovat sydäntäni lähellä. Jos löysit sivuiltani kortin, jonka haluaisit ota rohkeasti yhteyttä tiina.tillqvist@phnet.fi.
Toivottavasti viihdyt sivullani. P.S. korteista saa ottaa ideoita, mutta ethän kopioi mitään suoraan ilman lupaa.
kiitos tästä Blue:lle

*click*
Korttipuoti Tiinasta ostin embossausta varten kuumailmapuhaltimen ja vihdoin ajattelin sitä kokeilla. Valkoiseen korttipohjaan leimasin värittömällä leimasintyynyllä kirjoitusta ja kultahileitä päälle ja eikun kuivaamaan - hienostihan se kuivui, ihan eri juttu kuin muinoin silitysraudalla kuumentamalla. Sitten "suttasin" Distressin kahdella eri antiikin sävyllä pohjan - levittelin sellaisella vaahtomuovisudilla, mutta taitaa olla meikkisieni parempi ja eikun tavaratalon kemikalio-osastolle seuraavalla kauppareissulla.
Toinen pohja onnistui ja toinen epäonnistui, kun leimasin tekstiä päällekkäin. Tein siihen sitten kokeilukortin. Ehkä tämäkin joskus jollekin päätyy...
Tässä kuitenkin onnistuneempi pohja; vintagetyylillä, kun sitä rakastan...

ja tässä sitten se epäonnistuneempi ensiversio, jonka tein kortiksi - mihin lie sitten sopiikaan ;)

Todennäköisesti jatkan kokeiluja, sillä harjoitus tekee mestarin.
|
|
T'ämän sain Karjalan kurtturuusulta

j
ja tämän Funchalilta:

Tämän antoi Hebbu

Tämä tuli Kirsi-Marjalta
Mistä on muuten tuo tekstileimasin, kaunis!