Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Tiinanen

TERVETULOA SIVUILLENI!  Syksyllä 2008 korttien ihmeellisen maailman löytänyt keski-ikäinen nainen ja pitihän sitä omat tuotokset tuoda myös esille. Korttien tekemisen ohella kierrän kirppiksiä, harrastan keräilyä omaksi iloksi ja puutarhanhoito sekä sukututkimus ovat sydäntäni lähellä. Jos löysit sivuiltani kortin, jonka haluaisit ota rohkeasti yhteyttä tiina.tillqvist@phnet.fi.

{#emotions_dlg.kiss} Toivottavasti viihdyt sivullani. P.S. korteista saa ottaa ideoita, mutta ethän kopioi mitään suoraan ilman lupaa.

 

kiitos tästä Blue:lle

 

Blogivierailijoita
Kävijälaskuri Nyt paikalla web-counters.org *click*
22.01.2011 - 11:00

Vatsataudista on toivuttu pikkuhiljaa - enpä taas muistanut miten ikävä tauti tämä on. Ennen pahempaa ryöpytystä sain kuitenkin valmiiksi tilauskortin 50 vuotiaalle miehelle. Ohjeena oli, että hän pitää veneilystä, muuten vapaat kädet.

No ideaksi pukkasi sitten pop-up kortti, jota en ole ennen tehnyt, tässä tulos.

Kortti suljettuna:

ja avattuna:

 

04.01.2011 - 19:12

Tämän sain aikaiseksi vuoden ensimmäiseksi kortiksi:

tämä taas on tehty Leimailutaivaan haasteeseen nro 3, mutta aiheena oli talvi ja tämä on siitä kaukana. lisäksi tuntuu, että jotain tästä jäi puuttumaan, en siis julkaise tätä varsinaisesti Leimailutaivaan puolella, ainoastaan tässä:

28.12.2010 - 19:29

Ihanaa lomaa tämä viikko; vaikka joulu on ihana niin kortteja en joulusta enää tänä vuonna tee.

Isälläni oli Tapaninpäivänä synttärit - tämä kortti meni hänelle:

Joulua vääntäessä loppui liimat, teipit ja ihan kaikki. Paperellasta tuli tänään lähetys ja taas pystyy askartelemaan. Tämän kortin tein just äsken:

Sen verran sormet syyhyää ja luovuus pulppuaa, että huomenna voi tulla korttimaratooni...

26.11.2010 - 11:02

Eilen sain tehtyä nämä:

muutama simppeli yksiosainen kortti, piti kokeilla tätä viime jouluksi ostamaa leimasinta, josta sitten jäi kuitenkin kortit tekemättä:

tässä sikarilaatikkoon tuunaamani rasia:

17.11.2010 - 17:53

Töissä olen käyttänyt tekemiäni kortteja näytillä ja kauppakin on käynyt. Muutama tilauskorttikin tilattiin. Tässä yksi ristiäisiin pojalle:

ja toinen kortti pyöreitä täyttävälle pariskunnalle:

14.11.2010 - 12:15

Tämä taisi myöhästyä varsinaisesta haasteesta; luonnoksen pohjalta tein joulukortin, kun näiden kanssa alkaa jo iskeä paniikki.

10.10.2010 - 13:53

Pari onnittelukorttia tehtynä, mutta jemmattuna tähän asti, kun serkulla on 40 vuotissynttärit. ONNEA SATU!

Tässä  hänelle tehdyt kortit:

Tässä tilauskortti miehelle:

26.09.2010 - 09:27

Olen minä jotain saanut aikaiseksi, vaikka blogissa ollutkin hiljaista. Julkaisen nämä nyt sitten kerralla. Ensin pari Magnolia-korttia:

Tämä kortti on kokonaan Lilan sävytteinen, nauhat, jotka kuvassa näyttävät mustilta, ovat tummaa lilaa samettinauhaa.

Tämän kortin koristeet ovat oikeasti vaatteeseen silitettäviä kuvia, näitä löysin kirppikseltä ison pussillisen ja näihin meri-aiheisiin Magnolioihin sovivat just hyvin.

Hää- tai kihlajaiskortiksi.

Tämä rasiakortti on isotöinen, mutta ihana tästä tulee. Ohje oli Stamp Articin sivuilla. Tämä on menossa työkaverille läksiäislahjan osana.

06.09.2010 - 20:36

Tämän viikon haasteessa ajoissa. Tällä viikolla myös ihana luonnos:

ja korttini haasteeseen tässä:
29.08.2010 - 20:22

This weeks challenge you will find from here. Here is my card for the challenge:

 

15.08.2010 - 16:09

On näitä jokunen tullut tehtyä, mutta jäänyt hetkeksi julkaisematta. Tässä yksi hääkortti:

Yksi kortti pojalle:

ja yksi onnittelukortti naiselle:

 

24.07.2010 - 20:51

Sain aikaiseksi äidilleni synttärikortin:

Kuva on ollut väritettynä pitkään, eikä oikein tuntunut sopivan mihinkään, mutta tähän se nyt kävi hyvin.

Tilasin LIly of Valleylta ihania leimasimia ja varsinkin näitä poika-aiheisia. Tässä yksi kortti niistä pojalle:

Tänään oli kylmä, + 15 astetta, mutta huomiseksi jo luvattu taas yli + 30 ja maanantaina alkaa työt - voi itku.

06.07.2010 - 14:17

Sadekuuron kunniaksi ajattelin tehdä ensimmäisen pin-up korttini eli vähän pikkutuhmaa ja tässä tulos:

27.06.2010 - 21:17

Pitkin päivää tein pikkuhiljaa kortteja valmiiksi. Ensi viikko pitäisi painaa vielä duunia ja sitten koittaa kauan odotettu ja ansaittu LOMA!

 

tämän kortin sisällä on seuraava teksti:

21.06.2010 - 21:36

Tänään innostuin pikaiseen tekemään kolme atc-korttia.

"Odottavan aika on pitkä"

"Punainen"

"Meri kutsui miestäni"

20.06.2010 - 17:06

Koukussa kortteihin toisen vintagehaasteen aiheena on punainen. Tätä lähdin myös kasaamaan papereista ja koristeista ja sitten ei meinannut enää mahtuakaan mitään kuvaa, onneksi "muistin" että olen joskus ostanut näitä mini vintage 3d-kuvia.

20.06.2010 - 17:01

Leimakuvien värittelyyn ei ole oikein löytynyt innostusta, joten kokeilin Maijua mukaillen kukkakranssikorttia. Lila sävymaailma miellyttää minua. Kasasin kortin ennen kuin olin leimannut tekstiä, joten se ei sitten olisi mahtunutkaan, joten tilalle piti laittaa ääriviiva-onnittelu. Ensimmäiseksi yritelmäksi kohtuullinen, ihmettelen itseäni, etten valmiiseen ympyrään saa symmetrisesti aseteltua kukkia, no sitä se avaruudellisen hahmottamisen puuttuminen kai vaikuttaa ... ;)

04.06.2010 - 19:32

Huomenna päättyy arkinen aherrus lapselta (vihdoinkin, hän huokaa) ja opelle väsäsin pikakortin:

04.06.2010 - 19:23

Julkaisen nämä täällä, kun olen auttamattomasti myöhässä näiden kanssa. Ensimmäinen haaste oli tehdä kortti masking-tekniikalla (jos muistan oikein) eli käyttää kahta tai useampaa leimasinta. Minä leimasin tämän kisun nukkumaan ikkunalaudalle:

tässä toisessa haasteessa taas piti "pukea" leimakuva ja tällä Glam-rouvalla on housut ja pusero tehty tällä tekniikalla, kortti on niin kitchiä ja suorastaan mauton :)

02.06.2010 - 21:03

Poikamme täyttää jo 12 vuotta ja mummo pyysi tekemään hänelle kortin. Omani on vielä tekemättä, mutta tämän antaa mummo:

22.05.2010 - 13:27

Tosiaan en ole viikkoon julkaissut mitään, enkä kyllä tehnytkään. Lähinnä odotellut postia. Huutonestiä huutamani laiva-leimasin saapui viikolla ja pitihän sitä sitten kokeilla. Tässä ensimmäinen tuotos:

15.05.2010 - 17:46

Tällä viikolla aiheena oli kukat ja kortissa käytin niitä ja viime viikon haasteen  mallipohjaa. Haasteen löydät täältä. This weeks challenge is theme FLOWERS I made my card to the last weeks sketch and use flowers:

11.05.2010 - 20:42

Tällä viikolla on taas mukava luonnos. Tein vaihteeksi kortin pojalle:

07.05.2010 - 17:38

Tämän viikon luonnos oli minulle jotenkin tosi hankala toteuttaa, tulokseen en ole oikein tyytyväinen, mutta julkaisen sen silti.

07.05.2010 - 17:35

Työkaverini menee naimisiin ja hänelle värkkäsin kortteja, joista sitten valitsimme hänelle meneväksi tämän:

vitsi, kun huonoja kuvia - ilman salamaa kuvattu :( no kai näistä vähän selvää saa ideasta:

 

tämä jäi siis vielä vapaaksi.

02.05.2010 - 18:28

StampArticin toukokuun haasteen löydät täältä. Tein äitienpäiväkortin vintagetyyliin. Kortin lehdet ja kiekurat on kirppislöyty eli mansetti, josta nämä on purettu. Olen näitä alkanut haalia kirppiksiltä, manseteissä on uskomattoman paljon käyttökelpoista tavaraa näihin asetelmien koristeluun :)

01.05.2010 - 17:23

Mukana tietysti, aiheena PITSI:

tämän kortin pohja on ollut varmaan vuoden valmiina, kun koskaan mikään ei tuntunut sopivan korttiin, johon olin liimannut pariisilaismaisemaisen paperin. Ei siis kannattanut hätäillä, kyllä aina jotain syntyy ennemmin tai myöhemmin.

01.05.2010 - 13:10

Näitä en ole aiemmin tehnytkään eli kortteja ylioppilaalle. Tässä ensin Tildat 2 kpk, Edwinit on vielä tekemättä. Tämä Tilda on väritetty distresseillä.

ja tämän värittelin Promarkereilla.

01.05.2010 - 11:45

Eipä ole ikinä aikuisena korva ollut niin kipeä kuin nyt. Torstaina todettiin äkisti alkanut korvakäytävän tulehdus vasemmassa korvassa, kortisonitipat ja antibioottikuuri. Vielä ei ole helpottanut muuta kuin särky. Vasen puoli korvaa ja naamaa on edelleen tosi arka - ihme tauteja sitä pitää iskeä... :(

No, viheliäisen vaivan unohtaakseni värittelin eilen kuvia ja tänään sain yhden kasatuksia kortiksi asti:

Balettitanssija Tildan hankin juuri Glitter Potista. Tausta värittelin distresseillä, kokeilin Magnolian lehdessä ollutta tekniikkaa - tulos on, no ensimmäiseksi kai kohtuullisen onnistunut.

25.04.2010 - 19:48

Tämän viikon Pammun aiheena on kortti ilman leimakuvaa ja lähestyvä äitienpäivä inspiroi minua:

25.04.2010 - 19:46

Tämän viikon haasteena on väriyhdistelmä: pinkki & musta:

18.04.2010 - 18:26

Julkaisen tämän täälläkin; haaste nro 2:

11.04.2010 - 15:49

This weeks sketch you will find from here. Tämä kortti jotenkin epäonnistui, mutta julkaisen sen kuitenkin:

11.04.2010 - 15:45

Tänään on ollut vauhti päällä. Ostin joskus kirppikseltä ison kasan yksiosaisia kortteja, enkä ole saanut niihin mitään tehtyä. Tänään ajattelin vihdoin tehdä yksinkertaisia onnittelukortteja 3 d-kukkasista ja tässä näitä:

10.04.2010 - 18:43

Uusi P*skis pyörähtää jälleen käyntiin ja tällä viikolla se kuuluu reseptin muodossa:



2 haaraniittiä
2 paperia
2 nauhaa

Väsäsin korttia "omasta päästä" ja sitten muistin, että mitäs tämän viikon Paskiksessa pitikään olla ja kuin vähän vahingossa tähän korttiin tulivat nuo yllä mainitut ainesosat:
10.04.2010 - 15:09

Sain niin ihania vintage aiheisia papereita ja nappeja ym. Vikeltä ja  ostin Arkkikaupasta, että korttia pukkasi miehelle. Tämä on miehelle joka kulkee omia polkujaan tai vaikka 50 villityksen kourissa olevallle :)

05.04.2010 - 15:53

Tällä viikolla mennään luonnoksen kanssa; luonnoksen löydätte täältä. Oma korttini kesäisissä tunnelmissa:

04.04.2010 - 18:05

Tällä kertaa haasteena on kortti luonnoksen pohjalta. Vintageahan tästä vaihteeksi taas tuli, näyttää tulevan tavaksi. Leimasin on Stempelgellerin Suomi-teksteistä:

04.04.2010 - 17:05

Oli niin mukava luonnos, että tein miehelle kortin, tätä luonnosta tulee käytettyä toistekin:

02.04.2010 - 16:47

Ensimmäistä kertaa mukana tässä. Oli niin mukava luonnos, että osallistun tällä kortilla. Luonnoksen löydät täältä.

28.03.2010 - 15:12

Challenge no 94 and there should be bees & butterflies in your card. In my card there is only one tiny bee. Tällä viikolla Penny Blackin haasteessa tulee olla ampiaisia ja perhosia, no perhosleimaa ei löytynyt, mutta tälläainen pienen pieni mehiläinen löytyy tästä kuvasta:

28.03.2010 - 11:19

Mukavan luonnoksen tämän viikon haasteeseen löydät täältä ja mites minulle kävikään. Kun tulostin mallikuvan niin unohdin sanallisen haasteen eli tehdä pääsiäiskortti. NO, minun korttini on äidille ja tällä mennään:

26.03.2010 - 20:58

Enpä olisi uskonut, kun tilasin Stämplegelleristä näitä tekstileimasimia äskettäin, että näin nopeasti suruteksteille tulisi käyttöä. Viikko sitten naapurissamme oli tulipalo ja ikävä kyllä iäkäs naapurin mies menehtyi siinä.

Huomenna viemme surunvalittelut ja tekemäni adressin:

21.03.2010 - 18:36

Tällä kertaa kortista pitää löytyä: PILKUT JA PALLOT

Tämä leimakuva on ollut jo jonkun aikaa väritettynä ja nyt se sitten sopi tämän kortin ideaan. Kortista löytyy pilkkuja ja palloja:

18.03.2010 - 20:34

Tilasin uusia Ibrakeforstamps leimasimia Purppurataivaasta ja tämä "Tiger Tina" on juuri kuin minä! Olen punatukkainen, villi ja värikäs. Rakastan tummaa punaista väriä, lilaa ja mustaa mm. Laulan karaokea antaumuksella ja olen justiinsa kuin tämä leimasin. Päätinpä sitten tehdä kortin itselleni ja joka kuvaa minua:

Tämän kortin myötä haastan kaikki bloggailijat tekemään kortin leimasimella ja väreillä, joka parhaiten kuvaa itseäsi!

15.03.2010 - 20:30

Haaste nro 7

Tämän viikon haasteen luonnoksen on tehnyt Karita. Kiitokset loistavasta luonnoksesta :)

Tässä oma korttini haasteeseen:
13.03.2010 - 09:25

Huh, mikä viikko takana - tämä kortti on tehty viime sunnuntaina ja viimeistelty eilen illalla ja jäi myöhään taas Magnolian haasteesta, mutta viime viikon haasteen pohjalta tehty, teksti vaihtoi paikkaa:

07.03.2010 - 14:17

This weeks challeng is to make: EASEL CARD.

My aunt has her 60 birthday and this card is made for her.

Tämä malli olikin helppo tehdä ja olen lopputulokseen tosi tyytyväinen, toivottavasti tätikin tykkää :)

05.03.2010 - 12:27

Tämän viikon haasteena on...   Pastellivärit!!

Omassa kortissani käytin lilaa ja sinistä pastellia taustapaperissa. Tämä Penny Blackin leimasin tuli minulle juuri ja pitihän se testata. JOtenkin olen tosi viehättynyt tästä... Leima on aika iso, mutta sopii isoon neliökorttiin. Nuuttasin vähän noita ikkunaluukun reunoja ja jätin koholleen. Olen myös testaillut eri väritystekniikoita. Tämä on väritetty vaihteeksi Derwentin watercolour kynillä.

03.03.2010 - 19:32

StampArtic has sketch challenge in March and you will find it from here. This sketch was great and I made vintage card again:

03.03.2010 - 13:30

Penny Blackejä ei ole tullutkaan pitkään aikaan tehtyä, mutta nyt oli niin mukava luonnos, että päätinpä osallistua ja kun lomakin on, niin on aikaa tehdä näitä kortteja. Haasteen löydät täältä. I haven´t made for long time these Penny black cards but now it was so nice sketch that I desided to participate for this weeks challenge:

28.02.2010 - 19:29

Ehkä tänä pääsiäisenä saisi lähetettyä pääsiäiskortteja... Tässä ensimmäinen:

28.02.2010 - 16:48

Tällä kertaa aihe on sanallinen, käytä värejä ruskea ja oranssi. Itse tykkään näistä väreistä kovasti.

27.02.2010 - 09:00

Tämän kortin sain sitten eilen valmiiksi ja se piti olla Magnolia haasteeseen nro 4, mutta enhän minä ehtinyt sitä sinne asti saada. Ihanaa, alkoi talviloma. Maanantaina lähdemme perheen kanssa TAllinnaan, onkos hyviä vinkkejä askartelutarvikkeiden ostoon Tallinnassa?

Tässä tämä kortti pirteissä kevään väreissä.

18.02.2010 - 20:15

Minua kiehtoisi kovasti värittää enemmänkin näillä hankkimillani distress inkseillä, mutta mutta... en ymmärrä edelleenkään miten jotkut bloggailijat saavat näillä niin upeita juttuja aikaiseksi. Harjoitus tietysti tekee mestarin, mutta vaikka olen ohjeita lueskellut ja katsellut kuvista, niin ei vaan onnistu. Ongelmana näyttää olevan:

1. en osaa ottaa tarpeeksi vähän tai paljon väriä, joko otan kerralla liikaa tai sitten liian haileeta

2. ilmeisesti pensselini ovat liian isopäisiä, väri leviää ja kuva kastuu liikaa. Olen yrittänyt kastella sivellintä mahdollisimman vähän ja pyyhkinyt liiat kosteudet siveltimestä talouspaperiin, mutta silti tuntuu, että kuva kastuu liikaa ja värit leviää.

3. Ilmeisesti en ole tarpeeksi kärsivällinen odottelemaan ensimmäisen värikerroksen kuivumista ennen kuin lisään uutta... :(

4. valot ja varjot - haloo mitä ne on ;)

No tässä kuitenkin tämänpäiväinen harjoitus:

18.02.2010 - 20:10

Tällä viikolla Pammulla on haasteena luonnos, jonka löydät täältä. Aikas monimutkainen luonnos, haastava, mutta lopussa kiitos seisoo.

 

18.02.2010 - 14:17

Paljon on mukavia haasteita, joihin ei kuitenkaan ehdi juurikaan osallistua. Nyt taudin kourista toipuessa tein kortin Villakeijun haasteeseen. Haasteen löydät täältä.

Kaivelin leimakuviani ja käsiini osui tämä vauhdikas "mummo" Still going strong :)

13.02.2010 - 10:59

Tuli hieman puun takaa tämä ystävänpäivä, vaikka sitä on joka tuutista tullut jo muutama viikko - en sitten lähettänyt yhtään korttia :( Tässä kuitenkin ystäville HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

07.02.2010 - 20:11

No sainpahan jotain muutakin aikaiseksi kuin pilkkuja... ;)

05.02.2010 - 17:17

MInuun on iskenyt pilkkukuume :) Pilkkua on nyt pohjapaperissa, nauhassa ja kukissa, huh huh.

02.02.2010 - 20:02

This weeks sketch you will find from here. Here is my card for this weeks challenge:

31.01.2010 - 18:10

Vihdoin tämä haasteblogi lähti liikkeelle, tämän viikon haaste löytyy täältä. Miehille/pojille tulee tehtyä tosi harvoin kortteja, joten ajattelin vaihteeksi kartuttaa sitä valikoimaa ja osallistun haasteeseen tällä kortilla:

31.01.2010 - 17:09

Koko viikonloppu mennyt pakertaessa ITS-tutkinnon lopputyötä, nyt se on valmis! Jotain siinä lomassa saanut kortteiltuakin.  ATC-kortti Haastan sinut haasteeseen nro 66:

"Maailman Matti"

29.01.2010 - 17:50

Huh huh mikä viikko takana... Tämä kortti on jo yli viikon takainen tekele, mutta ei ole ollut aikaa julkaista, tässä se nyt kuitenkin on:

Harjoittelen värittämistä distress inksien kanssa, mutta ei vielä oikein suju - ainakaan tuo valo/varjo hommeli. Tästäkin tuli sen näköinen kuin olisi puuvärikynillä väritetty. Kortin värimaailmaano len muuten  tyytyväinen :)

17.01.2010 - 17:48

Magnolia Down Under challenge this week is Valentine and here is my Valentine card:

17.01.2010 - 17:29

Mitä tekee isännöitsijä tässä vaiheessa alkanutta vuotta kesään asti? No, istuu kokouksissa tietenkin ja taas haittaa työ harrastusta :) No, jotain pystyy silti tekemään edes viikonloppuisin, joten aloitin ystävänpäiväkorttien teon. Sketch Saturdaylla mukava pohja, jonka löydät täältä ja tässä kortti:

10.01.2010 - 16:27

Tämä kortti on tehty viime viikon Magnolia-haasteblogin luonnoksen pohjalta, ei ehtinyt valmiiksi ajoissa, mutta julkaisen tämän nyt tässä.

10.01.2010 - 16:22
Paskarteluhaasteena tällä viikolla on:
 


VINTAGE!


lempiaiheitani, mutta tämä nyt meni vähän vituralleen... :( julkaisen
sen nyt kuitenkin
10.01.2010 - 13:40

Ensimmäinen tilaustyöni on valmis. Tilaajan toiveena oli "kevään, hennon vihreä" ja siitä lähdin ideoimaan kutsuja. Koska kutsuja ei ole vielä lähetetty, en voi kertoa niiden aiheesta tai paljon muustakaan vielä. Tässä kuva laatikosta, jossa toimitan kutsut ja kutsuista laatikossa. Kunhan kutsut on aikanaan lähetetty, julkaisen kuvan itse kutsusta.

Sarjatyönä tekeminen on helppoa, mutta aikaa se vie. Onneksi aloitin ajoissa, eikä vieläkään olisi ollut kiire, mutta vaihe vaiheelta tehtynä silloin tällöin tästä ei tullut stressiä.

03.01.2010 - 19:07

Luovuus kukoistaa, joten päätin osallistua myös Sketch Saturdayn haasteeseen. Luonnoksen löydät täältä. Here is my card for this weeks challenge:

02.01.2010 - 15:37
Tässä kun on vielä jonkin aikaa ennen kuin varsinaiset haasteet alkaa niin mitäs jos vähän lämmiteltäisiin sitä ennen?? :)

Tässä olisi lämmittely haaste ( :
Mukavan lämmittelyhaasteen heitittekin, oma tuotokseni on runsaan hörselöinen:
01.01.2010 - 13:56

Tämän kertainen haaste olikin aikas kinkkinen - aiheena MUSTA kortti. Haasteen löydät täältä. Löysin omista kätköistäni mustapohjaisen ruusukuvioisen taustapaperin ja mielestäni tämä ei muuta kaipaakaan. Ruusu tuotu esiin kimalteella ja glossylla ja lisätty nauha ja rusetti. Tekstiä en laittanut, kun en vielä tiennyt mihin tarkoitukseen tämä menisi:

25.12.2009 - 20:18

Jehkottaren viimeisimpiä haasteita on tehdä kukkaruukku-kortti. Huomenna on isäni syntymäpäivä, joten tämä haaste sopi juuri hyvin tähän. Tässä menee kukat ja kortti samalla iskulla. Minun versioni kukkaruukku-kortista tässä:

ja sisällä oleva kortti:

Hyvää joulun jatkoa kaikille - antakaahan mahan välillä laskeutua:)

23.12.2009 - 11:08

Kiitos kaikille blogissani käyneille kuluneesta vuodesta. Antoisaa on ollut. Ensi vuonna uudet kujeet :)

20.12.2009 - 19:02

Pari sinistä tonttupussukkaa, tontut ovat vaihteeksi taas kirppislöytöjä eli vanhoja pakettikortteja - näistä nyt luovun kuitenkin lahjan merkeissä:

20.12.2009 - 16:33

Innostuin tekemään näitä kolmiopusseja. Kunnianhimoinen tavoite oli tehdä kaikille työkavereille pienet mökit, mutta huomasin liian työteliääksi ja aikaa vieväksi. Nämä kolmiopussit valmistuvat nopeasti ja tässä niitä satsi:

sisällä näissä muutama nami.

Stamp Articin sivuilta löysin sitten mukavan ohjeen lyhdylle ja kokeilin niitäkin yhden. Salama vääristää sävyt näemmä, oikeasti tämä paperi on tumman suklaan väristä.

18.12.2009 - 20:55

Piti sitten kuitenkin tehdä vielä yksi kortti, nimittäin huomiseksi opettajalle. Lapsella alkaa joululoma huomenna - aamulla on vielä kuitenkin todistusten jako ja sinne opelle kortti.

15.12.2009 - 20:36

Äitini kyseli, onko  minulla valmiina kransseja? No, eipä ollut, mutta tekaisin tuossa pikaseen pari. Kaikki kranssin materiaalit on kirppikseltä ostettua.

ja laitan vielä julki pari joulua sitten tehdyt "tonttujen rekiretket" eli korit on löydetty kirppikseltä, samoin tontut. Pukit on ostettu Tiimarista ja sitten yhdistetty tällaisiksi:

14.12.2009 - 19:30

Miehelläni on huomenna synttärit, joiden kunniaksi väsäsin hänelle kortin. Suurena Elvis-fanina tämä leimakuva sopii hänelle just perfect:

13.12.2009 - 15:36

Minun osalta joulukorttien teko on päättynyt, ei yhtään enää! Onneksi pääsin tekemään muitakin kortteja. Äitini työkaveri jäi eläkkeelle ja äitini tilasi hänelle kortin - onneksi on huumorintajuinen, kuulemma:

lähipiirissä on myös 40-vuotissynttärit miehellä ja samalla huumorilinjalla jatketaan:

11.12.2009 - 08:52

Nyt jaksan taas koneelle - koko viikon sairastelun aikana ei ole oikein jaksanut mitään tehdä - nyt alkaa antibioottikuuri purra. Teinpä lilan kortin nuorelle tytölle:

ja väsäsin suklaalevyn päällysteeksi vielä kotelon:

Ihanaa vaihtelua joulukorttien ja muun -askartelun väliin.

09.12.2009 - 12:07

Joulukorttitehtailu on loppusuoralla ja nyt tarvittaisiin korttiin joku kiva joululoru - onko sinulla jotain mukavaa lorua joulukorttiin. Ole ystävällinen ja kirjoita se tähän :)

02.12.2009 - 19:08

Pitkästä aikaa mukana. Tämän viikon haasteena on tehdä kokonaan valkoinen kortti. Sävyt vähän vääristyvät illalla kuvatessa, mutta valkoisen eri sävyjä tässä on kaikki. Jätin ilman tekstiä, kun mielestäni tämä on ennemminkin hääkortti kuin joulukortti:

23.11.2009 - 19:29

3 vintage korttia valmistui lisää ja urakka niiltä osin loppusuoralla tai oikeammin lopussa, koska kaikki kuva-arkit on käytetty:

ja sitten pari enkelikorttia, joista ensimmäinen onnistui:

ja tämä menee kategoriaan epäonnistuneet, kuva vinossa ja kaikki:

ja loppuviikon illat menevät kokouksissa ja perjantaina on pikkujoulut, joten palaan blogini ääreen ehkä sunnuntaina... :)

21.11.2009 - 18:00

käytä kortissa ruudukkoa ja/tai salmiakkikuviota! Siinä tämä viikon haasteen ohje. Oma korttini on hyvin yksinkertainen; tausta nuutattu scor-palin avulla salmiakkiruudukoksi, vähän kimalletta, enkelikiiltokuva, joulutervehdys ja rusetti/koristehässäkkä:

19.11.2009 - 19:19

Ihana lehti, upeita kortteja ja ohjeita. Värkkäsin tämän pikkumökin ohjeen mukaan, aikas hankalaa ensi kertalaiselle, mutta harjoitus tehnee mestarin. Meinaan tehdä näitä useammankin työkavereille joulukortin sijaan. Tässä kuitenkin tämä ensi yritelmä:

17.11.2009 - 19:02

Yksi viimeisistä Jehkottaren haasteista, mukavaa on ollut näihin vuoden verran osallistua, kiitos!

Tämän viikon luonnos on DT Maissin käsialaa

***************

Haasteen luonnos...


Joulukortteja sattuneesta syystä :)

13.11.2009 - 20:41

Tämän kertaisen haasteen löydät täältä, tällä kertaa ehdin minäkin mukaan heti alusta. Kortille en keksinyt nimeä, mutta tässä atc-kokoinen korttini:

EDIT: Lähti Sailalle :)

09.11.2009 - 17:21

Nyt näitä tulee värkättyä sekä muille, että omille ystäville lähetettäviksi, tässä eilisillan satoa:

hankin tämän leimasimen ja kokeilin embossausta, jotenkin tämä ei vain tule tarpeeksi esille, leimasin tämän ja tuunasin sitten joulukortiksi, kun en raaskinut ihan roskiin heittää.

Tämä lähdössä omille ystäville eli Vintage-teema:

08.11.2009 - 10:55

Hyvää isänpäivää kaikille isille, ukeille, vaareille, papoille, tuffalle ja mitä niitä onkaan. Tässä oma korttini ukkokullalle:

häneen sopii Eppujen biisin sanat: "must on tullu (penkki)urheiluhullu..."

Ja poikamme tekemä kortti isälleen:

08.11.2009 - 10:54

Silmäpuolena vähän vaikea askarrella, mutta jotain sentään saa aikaan tyyliin hiljaa hyvä tulee:

08.11.2009 - 10:49

This weeks challenge/sketch is so fabulous that I had to take part of it too. You will find the sketch here. Here is my beautiful and mysterious Maribel:

06.11.2009 - 20:08

Työkiireet jatkuvat, mitään ei ehdi iltaisin tehdä - tämäkin on viime viikonlopun satoa ja nyt vasta ehdin julkaista. Lisäksi silmään iski tulehdus, joten kortteilu ei nyt onnistu, kun on muurautunut umpeen. No, eiköhän se tästä ja sitten korttien kimppuun uudella innolla. Tämä leimakuva on aivan ihqu:

01.11.2009 - 14:50

Minun tämän joulun sukulaisille ja ystäville lähtevät joulukortit ovat vintagea kaikki, tässä kaksi ensimmäistä:

Edit: kaksi korttia lisää:

30.10.2009 - 20:44

Haasteen luonnos... tee eläinaiheinen kortti! Vieraileva DT Carkki.

Tämä joulukortti oli valmiina ja julkaisematta ja juuri sopivasti 3d eläinaiheella:

25.10.2009 - 10:40

Edit: Kiitos kaikille blogissani vierailleille ja arvontaan osallistuneille. Blogini lähtee toiselle vuodelleen tänään vähän kuin talviaikaan siirtymisen kunniaksi :)

Arvonta on nyt suoritettu ja onnettarena toimi poikani 11 v. ja korista nousi voittajan nimi, joka on:

FUNCHAL

Extrana oli vielä jotain kivaa 10.000 kävijälle ja sehän rikkoutui nopeammin kuin uskoinkaan! Onneksi kirjasin tuon kävijän jo tuolloin ja hän oli:

MARITA

Onnea voittajille - olen teihin yhteydessä :)

Blogini 1-vuotispäivä on 24.10.2009 - tuolloin löysin tänne korttibloggaajien ihmeelliseen maailmaan ja innoistuin tekemään kortteja oikein tosissaan. Inspiraatio on ajoittain kateissa, mutta sitten taas löytyy intoa tehdä uutta. Lisäksi vierailijoita on käynyt blogissani jo lähes 10.000! Tosin kävijöitä olisi ollut jo yli, mutta kun joskus söhläsin tuon laskurin kanssa ja sain sen nollattua, niin mennään nyt tämän laskurin luvun mukaan.

Tavoitteena on, että tuo 10.000 tulisi täyteen ja katsotaan kuinka lähelle vuosipäivää se osuu :)

Vuosipäivänä 24.10.2009 arvon kaikkien blogissani vierailleiden ja viestin jättäneiden kesken jotain mukavaa askarteluun liittyvää - osallistuthan siis arvontaan :)

Edit: laitetaas peliin vielä extra, kun tuo 10.000 näyttää lähestyvän huimaa vauhtia ennen vuosipäivää. Nostellaas tätä välillä aina esiin, ettei unohdu - mukaan vaan kaikki blogissa kävijät! Ja kymppi meni kevyesti rikki, joten saas nähdä meniskö 11.000 vuosipäivään mennessä :)

VIELÄ EHTII MUKAAN ARVONTAAN! Arvonta suoritetaan 25.10.2009 ja voittajat julkistetaan blogissani sekä otan yhteyttä voittajiin sähköisesti.

24.10.2009 - 12:10

Tämän viikon luonnos on luonnoskilpailun satoa ja luonnoksen on tehnyt Mari!!!!

***************

Haasteen luonnos...

Kiitos mukavasta luonnoksesta. Joulukortti tästä syntyi:
23.10.2009 - 15:46
Tämän viikon haasteena on ajankohtainen teema, eli tee kortti..

MIEHELLE!!


ja kun isänpäivää pukkaa, niin isällehän tämä tuli tehtyä.

23.10.2009 - 15:41

Time to another Just Magnolia challenge. Here you find it: Week 28 – Martine’s sketch. Christmas is coming and it is time to start to make christmas cards:

21.10.2009 - 13:52

Harjoittelin värittämistä distress inkseillä (leimasintyynystä) ja tässä tulos, värityskuva oli tosi vaikea ja mitäpä tästä nyt sanoisi... Huomaan "vaikeaksi" värittää vedellä täytetyllä siveltimellä, sillä vaikka kuinka pyyhkisi paperiin, niin kuva vettyy, enkä mielestäni saa siihen tummennoksia ja varjoja niinkuin haluaisin. Pitäisi tietysti malttaa antaa kuivua välillä. Seuraavaksi kokeilen tavallisella kostutetulla siveltimellä. Mutta harjoitus tekee mestarin ja ehkä joskus pääsen julkaisemaan lopputuloksen, joka omasta mielestäni on huippu - tämä ei ole. Lisäksi leikkasin kuvan rumasti ja kuvasta tuli jotenkin pimeä ja vali vali vali :) :)

20.10.2009 - 15:32

Lomalla on ihanaa - aloin tekemään vanhoja korttivarastoja pois eli näitä yksinkertaisia joulukortteja ja jäljellä olevia 3 d-kuvia ja sekalaisia papereita ja tässä 3 ensimmäistä:

ja vielä yksi:

18.10.2009 - 13:57

Hankin uuden, ison ruusuleimasimen ja tässä ensimmäinen tuotos siitä. Väritetty copiceilla ja H2O väreillä sekä kohotettu glossyaccentilla. Jostain syystä tästä tuli kortti iäkkäämmälle henkilölle :) Ruusuja värittelen varmaan useammankin leiman ja useissa väreissä. Minulla on tulossa Amerikasta ebayn ostoksia eli distress ink preinkereitä ja pääsen testaamaan niillä väritystä oikein tosissaan. Tuskin maltan odottaa. Ensi viikko on lomaa, joten toivottavasti värit tulevat, niin pääseen rauhassa kokeilemaan.

18.10.2009 - 13:52

Tämän viikon luonnos on edelleen luonnoskilpailun satoa ja luonnoksen on tehnyt Ritva!
Kiitos luonnoksesta ja mukana olosta!


Tämän viikon luonnos / haaste ....


Nyt olikin minulle niin kinkkinen haaste, että meinasin lyödä hanskat tiskiin. En meinannut millään saada tuollaista paperimallia sopimaan kuin kuvassa, mutta tässä nyt jonkunlainen lopputulos. Leimakuva on uusi ja väritetty H2O väreillä sekä koristeltu "lumella" - eka versio, vaatii vielä vähän harjoittelua.

10.10.2009 - 13:30

Tämän viikon luonnoksen on tehnyt Johanna ....

Viime viikolla en ehtinyt mukaan, mutta nyt olen ajoissa. Ostin ebaysta ihanan vauvaleimasimen ja pitihän sitä kokeilla, tyttövauvalle kortti:

10.10.2009 - 09:51

Pitkästä aikaa mukana; tämän viikon haasteen löydät täältä. This weeks sketch is made by Mina and you will find it here.

Here is mine:

06.10.2009 - 20:48

Ihana lapseni muisti tunti sitten, että hänellä onkin huomenna kaverin 11-vuotissynttärit - tässä pikakortti synttäreille. Onneksi tänään tuli juuri postitse tämä Magnolian "Tuffe Edwin", joten oli sopiva kuva laittaa tuon ikäisen pojan korttiin.

03.10.2009 - 13:42

Uuden haasteen aika, kuva löytyy täältä. Kirjoitustaustat ovat suosikkejani ja tässä minun atc "Illan odotus":

EDIT: Lähti Sailalle.

30.09.2009 - 18:35

Entinen työkaverini täyttää pyöreitä ja pitihän hänelle kortti tehdä. Tämä on vähän kuin iltalaukku tässä kortti suljettuna:

ja tässä sisältä. Varsinainen onnittelukortti on sujautetaan tuohon taskuun, nyt nostettu esille:

30.09.2009 - 18:32

Annen haastan sinut löytyy täältä. Tekeleeni on ollut valmis jo monta päivää, mutta nyt oli aikaa istahtaa koneelle ja tehdä postauksia. Tässä minun atc "linjakkuuteni salaisuus"

20.09.2009 - 17:34

Tämän kertainen haaste löytyy täältä. Minun atc-korttini on nimeltään "ikuisesti minun" ja tarina taustalla on seuraava: Moulin Rougessa tanssiva tyttönen on "vangittu" ihailijansa taskukelloon ikuisesti ihailtavaksi.

19.09.2009 - 18:08

. Luonnoksen on tehnyt meille Baula!

Mukavan yksinkertainen haaste vaihteeksi. Pengoin leimakuvia ja sieltä osui tämä auto käteen ja siitä sitten ajatus korttiin lähti, koristeeksi laitoin kartan:

19.09.2009 - 13:51

Kateellisena katselen ja ihailen joidenkin bloggaajien julkaisemia kuvia omista työpisteistään - kaikki on niin järjestyksessä ja tilaakin löytyy. Oma "työpisteeni" on suunnilleen muutaman päivän järjestyksessä ja sitten taas kaikki mitä tarvitsen kortteiluun on levällään suloisessa sekamelskassa tässä pienellä pöydällä. Tavaroita löytyy kaapista ja lattialta - mieheni ei oikein tätä sotkua ymmärrä, mutta on toistaiseksi jättänyt tilan rauhaan. Haaveissa olisi joskus kodinhoitohuoneen valmistuessa saada oma soppi askarteluun, kun tämä hulluus näyttää vaan pahenevan :)

19.09.2009 - 13:47

Kummisetäni täyttää 70-vuotta ja tein hänelle kortin. Muuten olen korttiin tyytyväinen, mutta kärsimättömänä luonteena en malttanut odottaa kaiken kuivumista... eli sinisen pikkukortin reunat väritin hopean värisellä musteella ja tietenkin pikkukorttia liimatessa väri levisi, sitten ajattelin "kohottaa" pikkukortin näkyviin matte agentsilla - no joo ;) aina roiskuu kun rapataan.

tämän toisen kortin tein viime viikkoisen Sketch Saturday luonnoksen pohjalta, mutta myöhästyin julkaisusta. Tässä se kuitenkin on jälkikäteen:

18.09.2009 - 19:29

This week's sketch is made by Bev and you find it from here. I need to move the text because it doesnt fit there where it should be. Also I keep this card simple as the sketch:

 

06.09.2009 - 13:34

Aika uuden haasteen, jonka on suunnitellut Mervi:

Tämän viikon luonnos on...


05.09.2009 - 17:58

Parin muun haasteblogin luonnoksella tehtyjä kortteja:

05.09.2009 - 17:48

Ensimmäistä kertaa otan osaa Stamp Articin haasteeseen, jonka tällä kertaa löydät täältä. This is my first time to take part of Stamp Artic challenge, I love this weeks sketch. I made my card with 3d Mimi:

02.09.2009 - 17:35

Tämän kortin tein Magnolian haasteeseen, mutta enhän minä ehtinyt sitä aikanaan julkaista. No, mitäpä tuosta, isänpäivä kuitenkin on tulossa, joten näitä on nyt yksi valmiina :)

01.09.2009 - 20:29

Tämän viikon haasteen on suunnitellut TarjaL ja tässä luonnos:

Tämän viikon luonnos on...

Minä olen ollut täysin lukossa korttien kanssa ja tämänkin tein siten, että kaikkien paperien joukosta otin silmät kiinni satunnaisesti paperin ja "pakotin" itseni tekemään siihen kortin. Tässä tulos:

22.08.2009 - 13:38

Tämän viikon luonnos on luonnoskilpailun satoja ja sen on tehnyt Maaret!

Tämän viikon luonnos / haaste on... !


Tämä oli ihanan haastava luonnos. Minä sain joku aika sitten kuorellisen jonkun ylijäämäpapereita, lahopää kun on, niin nimeä en muista tietenkään, mutta kiitos kuitenkin ihanista papereista. Tämä punainen paperi suorastaan vaati päästä korttiin ja Vintageahan siitä sitten taas vaihteeksi tuli:

 

21.08.2009 - 18:15

Rachel's sketch:

rach sketch 2

After quite hot summer I feel little bit autumn already and in this mood I made my card this week:

20.08.2009 - 19:36

P*askarteluhaasteen toinen viikko ja haaste on tässä:

 Tällä viikolla haasteeksi olisi tarjolla seuraavanlainen resepti:

3 kukkaa
2 kuviopaperia
1 leimasin

Tätä oli hauska tehdä.  Kuviopaperit ovat "silppupapereita", kuvioitu boordileikkurilla ja siitä jääneet "silput" laitettu reunustamaan papereita. Leimakuva pitkästä aikaa Penny Blackin kisuli. Näihin ruusukukkiin olen ihan hulluna ja niitä nyt kylvän sitten joka korttiin :) Tuotokseni tässä:

18.08.2009 - 18:30

Äitini tuttavapariskunta täyttää 70-vuotta molemmat ja äitini pyysi minua tekemään heille kortin. ARtin pyöräilevä pariskunta on tähän ihan omiaan - toivottavasti miellyttää saajiakin. Kiitos Saron leimakuvista, jotka sain ajoissa, itselläni kun ei tätä leimasinta ole.

ja kortti sisältä:

Tekstit puuttuu vielä, äitini saa itse päättää mitä haluaa kortin etukanteen ja sisälle.

16.08.2009 - 19:03

Tämän viikon todella haasteellisen luonnoksen on tehnyt Pipertäjä ja malli alla:



oman korttini väsäämiseen meni koko viikonloppu - kunnollista ympyrää ei meinannut saada vaikka jonkunnäköinen piirustuslevy onkin olemassa. Kun liimasin läpikuultavaa paperia, niin ei ottanut liima kiinni - no onnistui se lopulta. Tämän jälkeen olikin paperi niin paksua, että tähtileikkuri ei käsivoimin tähteä tehnyt vaan piti painaa jalalla - hyödynsin sitten nuo irtokuviot kortin sisustassa. No, lopussa kiitos seisoo ja yleensä näitä kortteja en nimeä, mutta tämä kyllä on "Frosty":

etukansi:

ja sisältä avattuna:


ja takaa kortti on samaa sinistä paperia ilman mitään "krumeluureja"

13.08.2009 - 17:42

Ensimmäisenä haasteena on lempiväri ja vastaväri. Yksi lempiväreistäni on lila ja sen vastaväri onkin yllättäin keltainen - tässä runsaasti koristeltu korttini haasteeseen:


13.08.2009 - 17:38

Lähes ensimmäistä kertaa tein kortteja "sarjatyönä" eli eivät ole tässä vaiheessa menossa mihinkään. Pari korttia poikavauvalle ja yksi tytölle:

10.08.2009 - 19:19

Lahden Infoon oli tullut Copic-värikyniä ja minä ostin yhden setin ja sitten siellä oli myös irtokyniä ja "riehaannuin" ostamaan eri värejä 10. Tämä oli "moka" sillä kynät ovat AIVAN ihanat, mutta kalliita! Yksittäishina, ainakin Infossa 3,90 e.  Promarkereihin verrattuna sivellinmäinen kärki on aivan loistava ja väri leviää upeasti. Lisäksi vähillä väreillä kokeiltuna yhdelläkin värillä saa varjostuksia aikaan, kun värittää useamman kerran. Näitähän olisi saatava lisää...

09.08.2009 - 13:22

This week´s sketch is made by Martina and you will find it here. Here is my card this week:

 

09.08.2009 - 12:43

Tämän viikon luonnos / haaste on Craftican Annen käsialaa!

Haaste on sanallinen:

RETRO

70-luvulla lapsuuteni viettäneenä minun retroni tulee värimaailmasta eli ruskea, oranssi ja tässä retro-aiheinen korttini, värit toki tuolloin olivat vielä räikeämmän kirkkaita:

06.08.2009 - 18:55

Sainpas tehtyä tämän viikon Jehkottaren haasteen pitkähkön tauon jälkeen. Lomalla ei tullut tehtyä yhtään korttia ja nyt tuntuil, että on taidot ihan ruosteessa. Pohjaksi on suihkutettu lilaa väriä ja leimattu ja embossattu osin eli jonkunlaisen oman pohjan sain väkerrettyä. Kortin värimaailmaksi tuli, vaihteeksi taas, lila. Tähän tinttaralla-tyttöseen olen tosi tykästynyt. Tämän viikon luonnos löytyy täältä

17.07.2009 - 18:15

Tämän viikon haaste löytyy täältä. Ihana luonnos ja minä innostuin oikein kunnolla rönsyilemään korttini kanssa - hääparillehan tämä tuli tehtyä ja sillloin jos koska pitää olla harsoa ja hörhelöitä:

ja nyt tämä tyttö lähtee perheineen Turkkiin - takuuaurinkoa pariksi viikoksi :) :)

17.07.2009 - 11:30

This weeks challenge is to use buttons in your card. This card I have made long time ago, but I think it is perfect for this challenge also.

16.07.2009 - 13:20
Tämän sunnuntain haasteen on suunnitellut ja mallikortin toteuttanut DT Anu. Kiva malli ja ihanan vauhdikas mallikortti, sen innoittamana kaikki toteuttamaan omaa korttia mallin pohjalta!
*
Tähän mukavan haastavaan malliin tein Gorjuss-tyttösen:
14.07.2009 - 11:43

First time to participate to this challenge. I love this weeks challenge which is:

CHALLENGE 7 - SKETCH WITH 3D IMAGE


and here is my version of it:

13.07.2009 - 17:06

Tämän viikon haasteen on suunnitellut Elinarsku ja tässä luonnos:

todella haastava malli, mutta päivän miettimisen ja pähkäilyn jälkeen sain aikaiseksi tämän:

12.07.2009 - 17:06

Another great week with Just Magnolia challenge blog, you find the sketch by Mina from here. I made for change a card to boy/men.

12.07.2009 - 12:30

Askartelutarvikkeita on alkanut jotenkin kummasti kerääntyä tämän "hulluuden" iskettyä voimalla - ääriviivatarrat on ollut hankala löytää yhdestä köntistä, joten ajattelin laittaa ne järjestykseen. Muovitaskun puolittaminen on aika hyvä konsti - minä puolitin nämä teippaamalla kaksipuoleisella teipillä, mutta parempi konsti olisi ommella muovitasku keskeltä, näin voisi hyödyntää 4 tarra-arkkia samaan muovitaskuun. No, en omista ompelukonetta, joten tämä saa nyt kelvata.

12.07.2009 - 12:28

Kun on tullut hankittua näitä valmiiksi aukollisiakin kortteja joskus, niin tein siihen sitten, vaikka hääpäivänä käytettäväksi, Artin onnittelukortin:

10.07.2009 - 18:29

niin tekisin näitä omia pohjia ym. enemmän, että kehittyisi. Tässä kuitenkin kortti, jossa omatekemää ovat:

pohja leimattu nuottileimalla ja valkoisella embossaus jauheella/kuumailmapuhaltimella kohotettu, väritetty punaisella distres ink musteella ja leimattu kiekuroita päälle. Kukat ovat Stamp Articin ohjeella tehty kokeilu eli stanssatut kukat on rei'itetty lävistimellä ja vähän väritetty distressillä. Tälläinen siitä sitten tuli:

09.07.2009 - 18:46

Päätin tehdä vaihteeksi 3 d kortin cd-pohjalle. Tässä onnittelut 50-vuotiaalle vintage-tyyliin. Ihanaa, loma alkaa huomenna, siitä kai into tehdä muitakin kuin haastekortteja.

05.07.2009 - 19:53

Muutama viikko jäänyt  väliin, vaikka upeita kuva-aiheita on ollutkin. Tämä kaunotar löytyy täältä ja minun versioni vähän rankka:

Jokainen voi päätellä itse katseleeko nainen kaltereiden edestä vai takaa...

05.07.2009 - 16:08
Pohjallisen mallin on suunnitellut Amma.
tässä mallipohja:

 

Mukavan runsas haaste tällä viikolla ja minä jatkan vintagella:

04.07.2009 - 19:12

Tähän haasteeseen osallistun ensimmäistä kertaa ja kun sain inspiraation, niin korttikin onnistui mielestäni ihan hyvin. Vintagella mennään. This is my first time with this challenge - with Vintage-style.  The sketch you will find here

04.07.2009 - 19:07

Tämän viikon Jehkottaren haasteen on suunnitellut SERAFIIIA

vihdoin sain jotakin aikaiseksi, mutta en ole tähän yhtään tyytyävinen, menee kategoriaan epäonnistuneet minulla :( Tällä mennään silti, kun ei oikein nyt jaksa näpertää muutakaan...

 
en edes oikein tiedä mikä tässä minua mättää? Ehkä askartelutauko ei ollut hyväksi...
29.06.2009 - 16:53

Tämän viikon mukavan haasteen on suunnitellut:

Tintti!!!

***

Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is...



ja tässä minun korttini - jotenkin aurinko vaikuttaa kortin väreihin :)

28.06.2009 - 11:04

This week's faboulous sketch is here:

Bev's sketch JM 11

and here is my card - seems to be my lilac season again...

23.06.2009 - 19:51

Haaste "15"

Kiitos kaikille viime haasteeseen osallistuneille, työnne olivat ihania! Toivottavasti kaikilla on Juhannus sujunut mukavissa merkeissä.
*
Tänä sunnuntaina vierailevana DT:nä on Bluemama, Kiitos mukavasta haasteesta. Bluemama toimii myöhemminkin mallin suunnittelijana.
*
Tässä luonnos malli, luonnoksen lisäksi kortista pitää löytyä rautalankaa! Mukavia askartelu hetkiä kaikille!

Vähän hankalan tuntuinen haaste tällä viikolla, enkä minäkään löytänyt rautalankaa, mutta menköön tällä koristeella, varsi on jotain metallista. Pohja on omatekemä kokeilu embossaamalla, leimakuva on Korttipuoti Tiinasta voittamani ja valitsemani, pitsit kirpparilta ja muut tilpehöörit mikä mistäkin :)

22.06.2009 - 20:13

This week theme for challenge is summer and here is mine:

21.06.2009 - 14:50

TANJA/LEHTIPÖLLÖ  käsialaa on Tämän viikon haaste

Vähän mukaellulla versiolla mukana:

16.06.2009 - 19:10

Tänään tuli ihania papereita Korttipuoti Tiinalta ja askartelukirppikseltä ostettuja - pakkohan oli heti kokeilla kortti tehdä. Tämä pohja on Korttipuoti Tiinan materiaaleista ja muut matskut mikä mistäkin, leima on oma. Toistaiseksi vielä ilman tekstiä.

16.06.2009 - 17:17

Tällä viikolla olikin todella haastava malli, mutta tosi mukava toteuttaa kuitenkin. Rusetin tekeminen vaan meinaa olla vaikeaa, vaikka on ohje ja malli, mutta joku avaruudellinen hahmotuskyky puuttuu, kun ei meinaa hiffata. Vääntelin sitten oman version. Tässä tämän viikon malli:

Haaste "14"

Tämän sunnuntain haasteeseen. Monelta DT:ltä tuli viestiä että haaste on tosiaan haastava! Kiitokset DT Anskulle tästä mukaansa vievästä haasteesta!
*
tässä mallipohja:

ja tässä minun:

13.06.2009 - 09:45

Onpa vierähtänyt pitkä tovi Jehkottaren haasteisiin, ainakin 3 on jäänyt väliin, kun ei vaan ole aikaa kortteiluun riittänyt. No, nyt alkaa taas aikaa jäädä muullekin, kun työlle.

Tämän kertaisin haasteen luonnoksen on tehnyt DT KATI ja tosi mukavan pohjan onkin tehnyt, tällä tulee tehtyä varmaan useampikin kortti.

Lomaa odotellessa, vielä 4 viikkoa ja minäkin lillun meressä...

09.06.2009 - 19:55

Korttipuoti Tiinasta ostin  embossausta varten kuumailmapuhaltimen ja vihdoin ajattelin sitä kokeilla. Valkoiseen korttipohjaan leimasin värittömällä leimasintyynyllä kirjoitusta ja kultahileitä päälle ja eikun kuivaamaan - hienostihan se kuivui, ihan eri juttu kuin muinoin silitysraudalla kuumentamalla. Sitten "suttasin" Distressin kahdella eri antiikin sävyllä pohjan - levittelin sellaisella vaahtomuovisudilla, mutta taitaa olla  meikkisieni parempi ja eikun tavaratalon kemikalio-osastolle seuraavalla kauppareissulla.

Toinen pohja onnistui ja toinen epäonnistui, kun leimasin tekstiä päällekkäin. Tein siihen sitten kokeilukortin. Ehkä tämäkin joskus jollekin päätyy...

Tässä kuitenkin onnistuneempi pohja; vintagetyylillä, kun sitä rakastan...

ja tässä sitten se epäonnistuneempi ensiversio, jonka tein kortiksi - mihin lie sitten sopiikaan ;)

Todennäköisesti jatkan kokeiluja, sillä harjoitus tekee mestarin.

09.06.2009 - 18:49

Vihdoinkin on taas aikaa tehdä kortteja, nyt näitä sitten pukkaa urakalla...

Tämän viikon Korttipuoti Tiinan haaste olikin oikein mukava. Näin lomaa odotellessa voi vaikka hengähtää hetken :)

09.06.2009 - 17:36

Another challenge, this week by Rach and you find it here . A great sketch to do and here is mine:

31.05.2009 - 09:56

Tämän kertaisen haasteen löydät täältä ja tässä minun

Newsboy I - kokoa skinny:

ja "Newsboy II" atc-kortti:

28.05.2009 - 17:13

Lapsen kesäloma alkaa ihan justiinsa - tein lauantain todistusten jakoon hänen opettajalleen kortin.

25.05.2009 - 12:43

Ihka ensimmäisen kunniamaininnan sain Karjalan kurtturuusulta. Kiitos kovasti, ilahdutti kovasti. Takaisin annan tämän sinulle, blogiasi on mukava lukea ja kauniita korttejasi katsella.

24.05.2009 - 12:35

Viime viikon haaste jäi väliin, kun en jaksanut silitysraudan kanssa leikkimään embossauksia, mutta tällä viikolla mukana jälleen. Uuden hienon haasteen on toteuttanut

 DT PAULA!

***
Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is...



DT Paula
ja tässä minun korttini - käänsin myös korttia pituussuuntaiseksi ja tein ensimmäisen Gorjus-tyttösen. Tämä voisi sopia vaikka vähän tempperamenttiselle pikkutytölle kortiksi. Sisustaan laitoin kuultopaperia.
22.05.2009 - 20:23

Tällä viikolla Anne S.:n haastan sinut aiheena on ihana keiju ja näitä pukkasi kaksin kappalein.

En keksinyt näille nimiä, mutta haitanneeko tuo mittään...

22.05.2009 - 17:11

Ihana sähköposti oli odottamassa, kun tulin kotiin. Olen voittanut Anne S.:n haastan sinut blogissa hänen uudesta Arkkikaupastaan 2 vapaavalintaista arkkia! Käykääpä kurkkaamassa, siellä on kaikki ihanuuksia meille korttiharrastajille! Minä valitsin ihanat arkit atc taustakuvia nro 12 ja sekalaisia kuvia nro 17 - tuskin maltan odottaa mitä niistä pääsen tekemään.

21.05.2009 - 11:10

Tämän sunnuntain haasteen on suunnitellut Piia

Tässä pohjaluonnos:

Mukava haaste, mutta jotenkin hätäiseen toteutin tämän omani. Leikkasin Magnolian tyttöseltä siivet pois, kun en oikein niistä pidä.

16.05.2009 - 15:40

Joskus ebaysta tulee jotain ostettua, tässä pari leimasinta, joista en vielä ole kortteja saanut tehtyä ja sitten parit Martha Stewartin reunalävistäjät - jotenkin nämä ovat niin kevyitä ja ihania käyttää.

16.05.2009 - 15:32

Kaameessa flunssassa köhin ja yritän saada jotain luovaa aikaan. Tällainen ylpeä kurpitsan kasvattaja tästä tuli, mutta ei oikein luovuus ollut parhaimmillaan...

"First price"

16.05.2009 - 15:29

It´s time another nice Magnolia challenge; here is mine:

11.05.2009 - 19:00
Tämän viikon haasteen on suunnitellut DT MAISSI!!!

***


Mukava haaste olikin, tässä tekeleeni.

10.05.2009 - 14:30

Kiertelinpä kerrankin rauhassa Lahden kirppareilla ja teinkin vaihteeksi löytöjä. Kuvassa olevat kuultopaperit maksoivat 2,50 € ja niitä on 2 x 8 kpl:tta, nauhat 3 €, kukat 1 € ja ääriviiva-arkit 0,50 kpl yhteensä 4,50 € eli aivan loisto-ostokset edullisesti :) Ainiin ja vielä nuo punaiset paperiset aluset 1 € paketti.

09.05.2009 - 21:00

Annelta uusi hieno kuva tämän viikon haasteeseen. Tässä minun korttini n. ATC-koko, kortin nimi on "liekeissä"

03.05.2009 - 13:58

Tämä on jo haaste nro 40 - onnittelut siitä, tämän viikon aiheen löydät täältä. Oma korttini on ATC ja nimenä voisi olla vaikka "Vierailemaan"

03.05.2009 - 13:56

Uusi haaste aiheena tehdä kortti käyttämällä vain ruskean eri sävyjä. Minä tein Artin pariskunnan:

01.05.2009 - 21:26

Other week for Just Magnolia challenge - here is the sketch. My card is made all in blue colours this week.

01.05.2009 - 21:21

Tämän viikon haasteeseen käytin vihdoin ebaysta ostamaani "mummo"-leimasinta - sopii lähestyvän äitienpäivän korttiin. Tämän viikon haaste oli mukavan "vaikea". Haaste löytyy täältä

30.04.2009 - 17:03

Tämän viikon aiheena Leilan haasteessa kaikille on "Hellyys". Minä tein aiheeseen "hetki sininen" atc:n.

27.04.2009 - 16:54

For challenge 2 we have a colour combo - PINK and GREEN - so anything goes as long as your creation is done with these colours and has a Magnolia image on. The winner will be chosen by Random Generator next week so to be in the running all you need to do is ensure you have at least one Magnolia image on your card and link your card (not your blog) in Mr Linky.

pink-green
Here is mine:
25.04.2009 - 19:06

Kaunis kukkapohja haasteena tällä viikolla, tässä minun tuotokset:

"Sleeping beauty" atc Tämä lähtee Armiidalle.

"Sleeping beauty II" noin skinnyn kokoinen

25.04.2009 - 10:00

Tällä kertaa aiheena oli kortti ilman leimakuvaa ja minä tein vaihteeksi cd-levylle 3 d kortin äitienpäiväksi.

25.04.2009 - 09:58

Ja taas on aika mukavan haasteen.

This week challenge was designed by MINNI75!!

***

Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is.


Käänsin kuvan toisinpäin ja Artin pariskunta kesälomalla pukkasi korttiin:

19.04.2009 - 18:20

Tällä viikolla Leilan haasteen kaikkille aiheena on Oriental. Tässä minun atc - "Samurain kaipuu"

19.04.2009 - 14:25

Uusi haasteblogi, jonka ensimmäinen malli on tässä:

Here's this weeks sketch, you can rotate the sketch and resize the elements, as long as you follow the original sketch so your entry qualifies for the prize draw.

Just Magnolia Sketch 1

And here is my Magnolia:

19.04.2009 - 14:22

Viimeistä lomapäivää viedään ja voi olla, että hyytyy hetkeksi tämä korttien tuotto, mutta vielä tänään väkerrän innolla.

17.04.2009 - 20:52

Tällä viikolla olikin arkillinen hienoja kuvia. Minun korttini on atc ja nimeltään "ennustus"

Tässä ensin salamalla kuvattuna, näkyy värisävyt aika hyvin

ja tässä ilman salamaa, ehkä enemmän sitä miltä näyttää todellisuudessa:

17.04.2009 - 18:41

Jehkotar on aloittanut haasteet uudessa blogissa. Uusi haaste olikin mielenkiintoinen. Malli tässä:

 Tämän viikon mallihaasteen on tehnyt ARJA

Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is..

 

ja tässä minun korttini:

17.04.2009 - 13:02

Ensimmäinen kerta, kun osallistun tähän haasteeseen. Tarkoitus oli tehdä kortti ilman mitään ostettua nauhaa, kukkaa, koristetta ym. Kaikki edellä mainitut sallittuja, jos omatekemiä. Omasta kortistani tulikin sitten lähinnä "taidekortti", jonka selvänä nimenä on Kosinta.

First time participating to this challenge. Idea was made a card without nothing which is bought, flowers, ribbons etc. Mine is little bit artistic card named Proposal.

17.04.2009 - 09:25

Osallistun ensimmäistä kertaa tähän Mojo Mondayn haasteeseen. This is my first time to participate to the Mojo Monday challenge. Here is my card:

15.04.2009 - 20:34

Nyt kun näitä kortteja tulee tehtyä enemmän ja enemmän, huomaa, ettei haluamiaan materiaaleja sitten aina olekaan saatavilla. Olen ostellut valmiiksi leikattuja neliöitä, ympyröitä ym. mutta tuntuu, että aina puuttuu juuri sopiva malli. Onko teillä kokemuksia yllä mainitusta laitteesta, onko helppo vai hankala käyttää ja kannattaisiko se hankkia?

Stanssit ovat aika hinnakkaita, käykö tuohon muutkin kuin cuttlebugin stanssit? Olen yrittänyt katsoa youtubesta vinkkejä laitteen käytöstä ym. mutta olisi kiva saada käyttäjien omia kokemuksia.

15.04.2009 - 09:49

Olen harrastanut aikuiskoulutuskeskuksessa viime syksystä alkaen Karaokea ja nyt olisi torstaina, nyyh, viimeinen kerta edessä. Meidän pieni ryhmä rämä haluaa muistaa mahtavaa opettajaa pienellä muistamisella ja kortilla, joka minua pyydettiin tekemään. Tämä lähtee muistoksi opelle. Ensin kortti etukannestaan ja sitten avattuna.

14.04.2009 - 10:53

Minulla on pitkään "lojunut" valmis korttipohja kaapissani ja eilen sain siihen idean, jonka tulos on tässä:

Edit: huomasin Jehkottaren lisähaasteen ja siihenhän tämä sopii kuin nappi paitaan, 3d-tuotos ja linnut leimattu taustapaperiin.

13.04.2009 - 13:43

Ostin huutonetistä taustapapereita erityisesti miehelle/pojille ja tein sitten eläkeläiselle kortin Artin ihanalla papparaisella. Tässä kävi niin kuin usein tekstien kanssa, että valkoinen tuntuu tarvitsevan jotain ja sitten kun menee värittämään niin suttuhan siitä tulee - ehkä jossain vaiheessa vaihdan tuon toisen tekstin takaisin valkoiselle pohjalle.

12.04.2009 - 18:49

LISÄHAASTE / EXTRA CardCHALLENGE IS...

TEE ATC-KORTTI ITSELLESI / Do atc-card for yourself!

Option/ lisähaaste: jotain siihen pitää leimata... /something must stamping for that...

***

Tein pari Marilyniä itselleni. Meinasin unohtaa tuon "jotain pitää leimata" ja hätäpäissäni leimasin sitten molempiin kuviin pieniä ruusuja, näkyy huonosti, mutta siellä ne ovat. Kuva on taas vaihteeksi "utuinen", kun en saa tarkennettua millään teräväksi.

12.04.2009 - 12:59

Sunnuntain ratoksi askartelin yhden Dottyn tanssahtelemaan korttiin. Pinkki värimaailma on valloillaan. Yritin tuolta Stamp Articin suomi-sivuilta opiskella Promarkereilla väritystä, mutta kyllä on hakusessa nuo valot ja varjot samoin kuin erivärisävyjen sävytys niin ettei raitoja näy - lisää harjoittelua tämä vaatii.

11.04.2009 - 19:02

Tämän kertaisena aiheena oli postimerkki. Siitäpä tuli mieleen tämä pari, joskin teksti pilaa korttia, kun ei oikein osaa tekstata, mutta "leikitään", että tämä pari on onnen huumassa kirjoittanut korttiin miten sattuu...

Edit: niin paljon otti päähän tuo ruma teksti, että peitin sitä valkoisella kynällä ja lätkäisin tekstin päälle - kortin idea vähän muuttuu, mutta voi käydä vaikka onnittelukortista.

10.04.2009 - 21:04

Tällä kertaa haasteen kuvana oli mies. Alan pikkuhiljaa päästä näistä atc:stä ym. jyvälle. Tässä minun miesaiheeni:

"Sinua en saanut..."

10.04.2009 - 15:59

Tämän viikon luonnoksen on tehnyt DT MARIAH

Ja mukavan haasteellinen olikin, tässä äitienpäiväkorttini. Kerrankin olen itsekin tyytyväinen tuotokseeni. Tällä ohjeella teen varmasti vielä lisää kortteja, tulee niin näyttäviä.

09.04.2009 - 09:44

Kauan odotettu ja ansaittu ensimmäinen lomapäivä eli vihdoin saan pidettyä talvilomani ja yhdistettynä pääsiäiseen tulee melkein 2 viikkoa lomaa - jippii, nyt on aikaa askarrella!

Tässä yksi valmistunut 3d-tuotos vaihteeksi, ilman tekstiä vielä:

05.04.2009 - 13:18

Tällä kertaa mukavana aiheena on aukollinen kortti pojalle, jossa taustalla on kuviopaperia. Osallistun tällä pyöräilevällä pojalla.

05.04.2009 - 11:13

Ihanaa, että "Mumman" haasteisiin saa nyt osallistua kaikki, siis Haaste Kaikille osaan. Tällä kertaa aiheena Pariisi. Tein ATC:n, mutta aloittelijana jaksan aina ihmetellä näitä harrastuksessa pidemmälle ehtineitä, että miten ihmeessä te saatte korttiinne niin runsaasti materiaalia niin, että ne vielä näyttävät upeilta. Itsestäni tuntuu, että tähän minikokoiseen korttiin ei saa mitään mahtumaan.

No tässä minun yritelmäni; en meinannut millään saada tarkkaa kuvaa pienestä kortista ja tämä oli yrityksistä paras, toivottavasti edes jotain tästä saa selvää.

04.04.2009 - 19:34

Tämän viikon luonnoksen on tehnyt DT Susanne

Kiitos kovasti tästä ihanasta luonnoksesta!

 

Susanne

Ensin ei meinannut löytää mitään kolmen sarjaa, mutta tarvikkeita penkoessa löytyi nämä Tiimarista jo viime vuonna ostetut puput ja pääsiäiskorttihan tässä vielä syntyi.

 

28.03.2009 - 18:57

"Return to sender"

28.03.2009 - 18:50

Tämän viikon haasteen on tehnyt AN:

Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is..

Minun makuuni vähän turhan runsas, mutta olen silti tulokseen tyytyväinen...

26.03.2009 - 19:28

Pohjapiirroksen on suunnitellut Ansku! *

Anskun pohja

 

Aiheutti vähän päänvaivaa tämä haaste, mutta sain sitten vauvakortin aikaiseksi. Näytinpä sitten unohtavan tuon sivuketjun tai nauhan, mutta menköön...

21.03.2009 - 11:33

Tämän viikon luonnoksen on tehnyt Hanne!

Kiitos kovasti tästä ihanasta luonnoksesta!

 

Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is..

Hanne

Aikas haastava malli, mutta mukavan erilainen. Kerrankin sain kuvattua päivänvalossa ja sävyt tulevat paremmin esiin. Minun matskut on kaikki hankittu toisilta blogin pitäjiltä, huutonetistä, kirppiksiltä, Ruotsin ebaysta jne.

14.03.2009 - 18:08

Korttipuoti Tiinan blogista nappasin idean kortista, johon voi sujauttaa lahjakortin/rahaa sisään, joten tein mallin mukaan rippilapselle kortin. Tässä tulos:

ja kortti sisältä:

Tuunattu siten, että tuo oikeanpuoleinen 3d oli ensin omana korttinaan, mutta otin sen tähän. Vasemmalla puolella on tasku, johon rahat voi sujauttaa.

13.03.2009 - 20:14

Tämän viikon luonnoksen on tehnyt Paula!

Tämän viikon haaste..../ On this week challenge is..

 

Uuden haasteen aika:

Hain tähän korttiin vanhan ajan tunnelmaa, kun leimakuva, joka on Saronilta, on niin ihana. Tulee ihan 50-luvun kaunotar mieleen. Leimakuvan tausta on väritetty chalkseilla, samoin kuin paperikukat.

08.03.2009 - 13:48
Tämän sunnuntai haasteen on suunnitellut Anelma.
*
Anelma kirjoitti mallista:
revittyä reunaa, kukkasia, leimattu kuva tai joku muukin kuva käy mistä pitää paljon!
*
Anelman suunnittelema malli sekä mallikortti:

 

Mukavan runsas malli - tässä korttini. Ja mitä opimme illalla kuvaamisesta? No, ainakin sen, että aina pitäisi kuvata kirkkaassa päivän valossa, että kortin värit tulisivat edes jotain sinne päin. Tämän kortin värimaailma on vaaleanvihreä/lila, mutta jotenkin tässä taas värit vääristyvät... ja musta läntti alareunassa on varjoni - sekin vielä!

07.03.2009 - 18:15

Tämän kertaisen haasteen on antanut Jehkotar itse ja aihe oli sanallinen "käytä kortissasi pitsiä". Tein vaihteeksi pyöreän kortin. Minun Tildani haaveilee perhosten keskellä. Kortti on ilman tekstiä toistaiseksi.

28.02.2009 - 10:18

Tämän viikon mukavan haasteen on tehnyt Maarit:

Tämän viikon haasteena on / On this week challenge is..

ja minä osallistun tällä kortilla. Leimakuva on Saronilta tullut ja sitä olikin mukava väritellä.

 

26.02.2009 - 20:52

Huiman inspiraation (heh heh) vallassa tein vielä tuleviin rippijuhliin pojalle onnittelukortin. Tämä myös toteutettu 3 d-kuvalla ja ääriviivatarroilla.

26.02.2009 - 20:49
Tällä kertaa haaste on tehdä kortti, annetun pohjan mukaan. Tämän mielenkiintoisen haasteen on suunnitellut DT Sari.

 

*

 

Pohja:

 

 

Olikin todella haastava, minä, jolla ei ole minkäänlaista avaruudellista hahmotuskykyä mietin tosi pitkään miten tuo kortti tehdään - mutta lopussa kiitos seisoo ja tässä aikaansaannokseni hääparille, tällä kertaa 3 d-kuvalla. KOrtti on taiteltu isosta skräppipaperiarkista kahdesta eri palasta.

Tässä ensin kortti suljettuna:

ja avattuna:

lopuksi sisältä:

21.02.2009 - 11:22

Tämän viikon mukavan haasteen on tehnyt MIIJJA:

 

Tämän viikon haasteena on / On this week challenge is..

Miijja

Kauheessa räkätaudissa viidettä päivää, katsotaan jaksanko mitään tehdä - mahdollinen tuotos ilmestyy tänne myöhemmin...

No niin - tässä tuotokseni. Noita on tuputettu chalkseilla, jotka vähän tuppaavat leviämään, joten vahvistin reunoja promarkereilla, mutta en tykkää tuloksesta. Munat on myös väritetty chalkseilla, joiden käyttö vaatii vielä harjoittelua.

Edit: ja tässä vielä toinen kortti:

13.02.2009 - 21:02

Uusi haaste, ihana kuva, johon oli hauska tehdä kortti. Kortti on kokoa skinny.

13.02.2009 - 20:51

Jippii uusi haaste;

Tämän viikon luonnoksen/haasteen on tehnyt HELMI, jonka tuottoksia voi nähdä MariaH:n blogissa!

*  *  *  *  * 

 

Tämän viikon haasteena on / On this week challenge is.. 

 

 

ja tässä minun onnittelukorttini:

13.02.2009 - 18:21

Syntyipä uudesta leimasimesta kortti vaikka Gootti-tytölle tai muuten vaan rokkimimmille...

08.02.2009 - 17:46

Ihana kuva ja minun tyttöni ikävöi rakkaansa perään; tekstissä lukee "When will he come..." vaikkei se tässä oikein erotu. Kortin koko on Skinny. Tämäkin jos jollekin kelpaa, niin postitan kyllä.

 

08.02.2009 - 17:35

Tämän kertaisena aiheena oli Marriage. Tässä minun Skinny-kokoinen kortti aiheesta. Tämän voin jollekin postittaa, jos haluaa... Tekstissä lukee Just Married vaikkei kortista erotukaan.

06.02.2009 - 20:44

 

Tämän viikon haasteena on / On this week challenge is..

Tee kortti ilman kuvaa (leimattua, 3D tms.) - tekstin saat leimata, mutta muuten käytä papereita, koristeita yms. Haasteen on antanut:

 ELINA

Joku tökkii Vuodatuksessa taas tosi pahasti - näyttää, ettei mitään tallennu, mutta sitten tämäkin oli jo kolmeen kertaan? Kortti tulee kunhan saan sen väkerrettyä.

 

No niin tässä tuotokseni. Tähän on käytetty rikottua lasia ja lasikivi kukan keskustaksi.

05.02.2009 - 20:12

Arteista askartelin tämän kortin kesätunnelmissa. Tässä kortti edestä:

ja takaa; tähän pitäisi vielä saada joku teksti pojan suusta sanottuna...

 

01.02.2009 - 11:20

syntyi taas yksi tekele. Ensimmäisiä värityksiäni ja nyt päätyi kuva käyttöön - ehkä itse jo loman tarpeessa, kun näitä löhöily ja rentoilu kortteja pukkaa.

25.01.2009 - 16:14

Sainpa tänään tehtyä toisenkin kortin, näyttää olevan vähän vaaleanpunainen kausi minulla menossa. Tähän korttiin "vakoilin" tuon narun osalta vinkin toisesta korttiblogista (ikävä kyllä en muista sen nimeä), mutta idea oli niin hauska, että oli kokeiltava itsekin.

25.01.2009 - 16:08

Tässä Piian ohjeet tämän kertaiseen haasteeseen:

.
Tee kortti, lahjakassi tai lahja ystävänpäiväksi jossa on vähintään 3 erilaista sydänaiheista elementtiä (esim. leimakuva, paperi, nappi, haaraniitti, nauha, piirretty sydän jne.).
Tosi mukava haaste ja tässä minun tuotokseni, sopii ystävänpäivään, synttärikortiksi vaikka.

23.01.2009 - 20:32

Tämän viikon haasteen on tehnyt:  DT MAISSI

#   #   #   #   #   #   #

 

Tämän viikon haasteena on / On this week challenge is..

Tässä tuotokseni, mutta en ole jostain syystä nyt oikein tyytyväinen kumpaankaan. Mallikuva on mahtava ja varmasti teen sen kanssa kortteja lisääkin, mutta nyt ei vain oikein ollut inspiraatiota.

Ensimmäinen 3d ja toinen leimakuvalla:

16.01.2009 - 18:38

Tällä viikolla haasteen on tehnyt Hanne!

ja tässä haasteen malli: 

Mahtava malli tällä viikolla, idea virisi heti ja tässä tulos:

 

19.11.2008 - 13:08

Olen testaillut erilaisia värejä. Promarkereita ostin parit setit ja niillä tykkään väritellä, tulee tasaista jälkeä. Malli alla. Vähän aikaa sitten tosin hokasin, että noitahan on myös Aqua versiona, josta yhdestä setistä voi eri värejä yhdistelemällä saada vaikka mitä vaihtoehtoisia sävyjä. Eli Aquat tulee seuraavaksi ostoslistalleni.

Tämä kuva on väritetty ihan LIDL:stä ostetuilla öljypastelliliiduilla (oil pastel) ja käytetty öljyä ja stumppia - jäljestä tulee aika kiva. Laitan ensin kuvan reunoihin haluamaani väriä ja levitän sitten öljyyn kastetulla stumpilla; olen kokeillut tähän myös vanupuikkoa ja hyvin toimii.

Tämä kuva taas on väritetty Derwantin aquacoloreilla ja inktense (puuvärikynät). Näistä otan tavallisella, ohutkärkisellä vesivärisiveltimellä värin. En ihan ole vielä tyytyväinen tulokseen, vaatii harjoittelua. Toinen tapa on värittää kuvasta reunat ja sitten kostutetulla siveltimellä levittää väri.

Ja viimeisenä versiona ihan tavallisilla vesiväreillä väritetty kuva. Onnistuu näillä halvoillakin versioilla, ei tarvitse aina olla taiteilijatarvikkeita.

Eniten ehkä tällä hetkellä tykkään väritellä Promarkereilla ja öljypastelleilla - varjostuksia täytyy harjoitella...

05.11.2008 - 17:04

Tilasin viikko sitten Jenkeistä ARt Impressionilta leimasimia ja tänään olivat perillä. Hyvin sujuivat kaupat ja tuli ilman tulleja perille kotiin kannettuna. Nyt vaan kokeilemaan ja tekemään uudella innolla muitakin kuin joulukortteja.

29.10.2008 - 20:10
jippii tänään tuli saapumisilmoitus ja huomenna minulla on uusi toimiva kamera! Pääsen vihdoin kuvaamaan tekemiäni kortteja ja liittämään niitä tänne sivuille. Tuskin maltan odottaa huomiseen...
24.10.2008 - 15:27
Aloittelija yrittää saada jotain tolkkua näihin sivuihin. Tarkoitus olisi saada kuvia mukaan, jahka kamera toimii. Joulukortteja on syntynyt liukuhihnalta, joskin kaikki erilaisia... Miten tämä tuntuukin niin hankalalta? Otin myös pohjan blogiini tekijältä, joka sen varmaan tunnistaa, mutta en vielä osannut liittää nappia sivulleni, anteeksi.